Taiteilija naapurina

> Nina Renvall & Tiina Vainio


Oma kaava kaunis kaava

Tanssitaiteilija Nina Renvall ja kuvataiteilija Tiina Vainio kutsuvat Sinut mukaan Oma kaava kaunis kaava –teoksen valmistamiseen! Teos käsittelee Raunistulan häilyvyyttä, yllätyksellisyyttä ja ennalta-arvaamattomuutta sekä tänään että historiassa.  Alueen monimuotoisuus tuodaan esiin tanssin ja kuvataiteen keinoin, jokaisen omista lähtökohdista käsin. Tutustumme ja kokeilemme nykytanssia sekä lavastusta, kehitämme yhteishenkeä ja luomme uusia kontakteja!

Älä kangistu kaavoihin!
Tule mukaan Raunistulan asukkaille ja muillekin kiinnostuneille suunnattuun liikkeellis-visuaaliseen työpajaan. Liikkeelliseen osaan voi  ilmoittautua 15 ja visuaaliseen osaan 8 aikuista. Tanssijat tekevät yksinkertaisia harjoituksia sekä kehittelevät ideoitaan esitystään varten. Kuvataiteesta kiinnostunut ryhmä suunnittelee esitykseen lavasteet sekä mahdollisesti myös puvustuksen.

Työpajat käynnistyvät Barker-teatterilla, os. Virusmäentie 65  ti 31.8.2010 klo 18:00 infotilaisuudella, jonka jälkeen samana iltana osallistujat aloittavat työskentelyn taiteilijoiden kanssa. Työpajat jatkuvat to 2.9, la 4.9, ti 7.9 ja to 9.9 kello 18.00 – 21:30. Yhteistyön tuloksena syntynyt esitys saa ensi-iltansa Barkerin kentällä su 12.9.2010 klo 15:00. Muut esitykset ovat 16.9 klo 19:00 ja Turun päivänä 19.9.2010 Barker-teatterilla.

Osallistuminen on ilmaista eikä ei vaadi aiempaa kokemusta tanssista tai taiteellisesta työskentelystä.

Ilmoittautumiset sunnuntaihin 29.8.2010 mennessä joko sähköpostitse taiteilijanaapurina@turku.fi tai puhelimella 040 – 1797576 (Suvi Aarnio).